sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uutta testailua, KP 37

Siinäpä olisi tämän aamuinen testi. En nyt oikeasti tiedä, että onko tuo plussa, vai onko se vaan viivanpaikka? Tarvinnee kammeta ittensä tuonne apteekkiin ostamaan ihan kunnon testi ja testailla. Eilen ja tänään siis tein Citymarketista ostetun testin, kun pihinä en viitsiny kalliiseen vielä tuhlailla ;) Sen verran ärsyttää kuitenkin tää epätietoisuus että nyt on pakko kuitenkin siellä apteekissa käydä. :) 

lauantai 29. joulukuuta 2012

KP 36, 29.12.2012

Niin, en tiedä onko tässä nyt se syy siihen miksei niitä menkkoja ole kuulunut. Kuva tosin otettu testiajan jälkeen, kun testi on jo kerennyt kuivumaan. Mun käsittääkseni testiin ei kuitenkaan pitäis mitään piirtyä jos ei ole mitään mitä siihen pitäisi tulla.

Pitänee aamulla testailla uudestaan, sillä tää ei oo todellakaan mikään suunniteltu raskaus jos raskaana olen :) Ihan täysi yllätys siis meille kummallekkin olisi.. Tänään siis olisi rv 5+0, jos tämä nyt paikkansa pitää.. :)

KP 36, 29.12.2012

Sitä eletään kierronpäivää 36. Missä ne mun menkat on? Raskaustestiä EN ole tehnyt, vaikka mieli tekisi. Raskaus tästä kierrosta olisi aika epätodennäköstä sillä meillä on ollut aika hiljaista tuolla makkarin suunnalla. Nähtäväksi kuitenkin jää, että mitä tässä tapahtuu. Kai se testi olisi mielenrauhan vuoksi tehtävä, kun saisi aikaiseksi ostaa.

Ensi viikolla pitää perua meidän lapsettomuuspoli aika joka olis 08.01.2013, sinne ei olla menossa koska ei niitä hoitoja nyt ei nyt jatketa ennen syksyä.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19.12.2012

Se on nyt päätetty, että me jäädään pisemmälle hoitotauolle kuin oli ensiksi tarkoitus. Ainakin nyt tällä tietoon  kesään saakka.

tiistai 4. joulukuuta 2012

05.12.2012, Hoitotauko

On mennyt aikaa mun viime kirjoituksesta. En ole oikeastaan jaksanut enkä saanut aikaiseksi enkä edes viitsinyt mitään kirjoitella.

IVF-hoitojen suunnitteluun saatiin aika 08.01.2013. Vittu mitä touhua. Olisivat jättäneet ajan sitten antamatta jos niitä ei kerran saatu tälle kuulle. ARGH!

Meillä on siis menossa hoitotauko, mikä siis tekee ihan hyvää. Eipä tartte nyt ainakaan stressata mistään ja voi keskittyä ihan johonkin muuhun, meinaan siihen että pian on JOULU!

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Yön mietteitä uuden kierron pyörteissä..

Otsikkokin siis jo kertonee, että uusi kierto on pyörähtänyt käyntiin. Täti tuli kyläilemään lauantaina. Perjataina kerkesin jo haalean plussan saamaan raskaustestiin ja olipa myös verikokeissa HCG-hormonitaso 10..

Vuoto alkoi kuitenkin jo lauantaina eli mene ja tiedä olisiko siitä mitään pysyvää tullut? Onhan se toki ihan normaalia, että saattaa vuotoa esiintyä alkuraskaudessa, mutta jotenkinkaan en jaksa uskoa, että tässä enää milläänlailla raskaana oltaisiin.

Soittoa polille siis pukkaa, jotta päästään puhumaan jatkosta ja saadaan kirjoitettua ne hoitosuostumukset niihin IVF-hoitoihin. Tämä uusi kierto onkin sitten täysin hormooniton kierto eli ihan luomusti mennään.

torstai 22. marraskuuta 2012

Tänään on...

KP 29 ja ei ole menkkoja näkynyt. Tänään on myös se ensimmäinen kerta kun pääsen raskaustestiin saakka. Hah, onpa huvittavaa ajatella koko asiaa. Onneksi se ei ole ollut nyt päällimmäisenä asiana mulla, sillä mun oma pieni rakas koira jouduttiin laittamaan ikiuneen 21.11.2012 <3 Mun on sitä niin ikävä koko ajan ja on todella hiljaista ja tyhjää täällä kotona nyt... <3 Rakas tulee kuukauden sisään viimeistä kertaa kotiin <3

Mutta niin, päivä kerrallaan mennään, joka asian suhteen. Nyt meillä onkin sitten hoitotauko, ja uskoisin että ensi kuun puolella päästään tekemään uudet hoitosuostumukset siihen IVF-hoitoihin ja kai ne jotain lääkkeitäkin taas määrää. Ohimennen voin mainita että ei mun 'raskaus'oireet oo mihkään kadonneet,oikeastaan ovat vaan lisääntyneet, mutta kohta olen fiksumpi että kuvittelenko vai en.. Maanantaina siis saan tulokset :) 'Joudun' koko viikonlopun jännittämään (niin varmasti joo) tuloksia. Niinkuin sanoin, niin ei ole ihan just nyt se ensimmäinen asia mikä pyörii mielessä...

maanantai 19. marraskuuta 2012

Menkat hei? Missä te ootte? KP 25

TÄNÄÄN piti olla SE PÄIVÄ. Mutta ei, ei se ollutkaan. Ei siis ne kuuluisat menkat vielä olleet tänään alkaneet vaikka sitä niin oon povaillut. Tänään siis KP 25, ja todellakin viime kierron perusteella ajattelin menkkojen alkavan tänään.

Tänään on myös 11päivää meidän toisesta inseminaatiosta. Outoja muljahduksia tuntuu molemmilla puolin munasarjoja? Myös seksi sattuu, ruoka ei oikein maita, palelee edelleen aivan koko ajan.. Niin ja tää väsymys on ihan äärettömän suurta. Tissit ei oo niin kipeät kuin ennen, mutta nännit ne vasta herkät onkin. Hävettää oikein myöntää, että koko ajan ne nöpöttää enkä TIEDÄ MIKSI :D AHDISTAVAA! Edelleen mun tekee mieli leipoa ja edelleen saa kyllä käydä ihan tarpeeksi monta kertaa päivän aikana pissalla..

Mun tekisi mieli tehdä testi, mutta en taida viitsiä. Kidutan itseäni tällä tietämättömyydellä ja odottamisella. Lueskelen raskausaiheisia juttuja joissa kerrotaan oireista, käytän raskauslaskuria jotta näen paljonko mahdollisesti olisi viikkoja jos mun sisällä joku kasvaisi. Voin siis ainakin kuvitella olevani niin kauan raskaana kun toisin todistetaan? ;)

maanantai 12. marraskuuta 2012

5päivää Inseminaation jälkeen..

Tänään siis tuli kuluneeksi viisi päivää meidän toisesta inseminaatiosta.

En tiedä kuvittelenko mä kaikkia oireita, mutta monet muutkin on sanoneet, että saattaapi olla nyt pulla uunissa. Tiedä siitä siis sitten? Viikonloppuna iski ihan mieletön leipomisvimma jota en oo aikasemmin kokenut ja se jatkuu edelleen. Lauantaina nippaili alavatsaa ja turvotus on iltaisin ihan järjetön. Aamuisin ei siis oo mittään, mutta iltaa kohden niin huh huh. Tissit on ihan mielettömän kipeät, nännit varsinkin! Pissattaa aika useesti ja joudun nyt jopa syömään 2-3h välein kun muuten tulee huonohko olo ja rupee sattuu mahaan..

Näitä ei siis oo ennen ollut, mutta nyt on. No mutta, toisaalta vetoan siihen, että ne menkat on sieltä alkamassa ;) Pitäisi aamulla (kello on siis nyt 02.11 yöllä) soitella sinne polille ja käskeä niiden laittaa se raskaustesti systeemi sinne koneelle valmiiksi.  Veikkaan, että valvon tuonne puoli kahdeksaan saakka, sillä en viitsi käydä nukkumaan kun tiedän etten herää ajoissa sinne soittamaan. Mikäli siis vaa jaksan olla hereillä.. Pitäisi tästä unettomuudestakin mennä lääkäriin, kun saisi aikaiseksi..

torstai 8. marraskuuta 2012

Toinen Inseminaatio 08.11.2012

Kuva on siis tältä aamulta, sillä en eilen kerennyt kuvaa nappaiseen. Ja sitten kun muistin niin oli hymynaama jo kerennyt häipyä unholaan. Eilen siis oli KP 13 ja bongasin ovisplussan. Soittelin aikaa klinikalle meidän toiseen inssiin ja siitä siis kotiuduin hetki sitten..

Toinen inssi tehtiin siis KP 14. Hoitajan mukaan, joka siis ruiskutti siemennesteen kohtuonteloon, liman eritys oli sellaista, että oltiin hyvässä aikataulussa.  Puhuin siellä myös kuinka turhauttavaa on tää hoidoissa käyminen kun ei tulosta synny sitten niin milläänlailla. Ei vaikka kuinka kaikki on nyt kunnossa eikä sitä vikaa ole löytynyt kummastakaan. Esille tuli kuitenkin tämä mun kilpirauhasjuttu ja nyt siis nostan lääkitystä, sillä olisi hyvä, että yksi arvo olisi alhaisempi kuin mitä se nyt on. Kävin myös omalla terveyskeskuksella, mutta eivät halunneet mulle aikaa labraan antaa eli nostan ihan ominpäin ja pyydän lähetettä jossain välissä konttrolliin.

Oon miehelle puhunut myös, että oon todella väsynyt tähän kaikkeen. Mun mies on vielä reissuhommissa (vaikka sen piti olla omalla paikkakunnalla) niin se kuormittaa tätä kaikkea vielä enemmän. Oon siis ruvennut miettimään, että pidettäisiin taukoa näistä hoidoista. Sen verran toisaalta tunnen itteeni, että tiedän ettei musta siihen siis ole.

Mutta siis niin siitä toisesta inseminaatiosta.. Se ei nyt tuntunut niin pahalta kuin ensimmäisellä kerralla. Henkilökunta oli todella mukavaa taas ja siitä pointsit heille. Eikä mennyt tosiaan kauaa toimenpiteessä. Inhottavinta oli edelleen se kun laittoi sen katetrin paikoilleen. Yäk. Yritä siinä sitten olla jännittämättä kun hoitaja selittää mitä se on tekemässä.. :D

Mun piti soittaa myös tänään aamulla tuonne lapsettomuuspolille, mutta olin niin väsynyt aamulla etten saanut aikaiseksi. Pitänee siis soittaa huomenna ja ne taas laittaa mulle sen tyhmän raskaustestin sinne odottamaan parin viikon päähän. Minä uskon kuitenkin, että kun mennään 11päivää tästä eteenpäin niin alkaa mun menkat :-D Ihan niinkuin viime kierrossakin..

2 Lost, 4 To go

Ps. Tämä toinen inseminaatio jää ilmeisesti meidän viimeiseksi ja me siirrytään alkuvuodesta (tai tämän vuoden puolella) IVF-hoitoihin.

perjantai 2. marraskuuta 2012

KP 8, 02.11.2012

Se olis sitten marraskuu. Elellään  nyt kierron kahdeksatta päivää ja maanantaina on konttrolli ultra taas lapsettomuuspolilla. Tikuttaminenkin olis pitänyt aloittaa tänään, mutta enhän mä muistanut eli huomenna siis uusi yritys. Toivotaan, että ovulaatio osuis viikon päähän perjantaille eikä viikonlopulle jotta päästäis tekemään se toinen inssi.. Luultavasti siihen sit jää meidän inseminaatiot ja lähdetään IVF-hoitoihin.. Meinasin maanantaina ottaa asian puheeksi, mikäli siinä kerkeen. En tiedä mikä himo sillä tädillä oli mut buukata juuri maanantaille ultraa kun oli kuulemma jo muutenkin täysi päivä? :D Noh, sehän ei minun persettä kaiva, pääasia että asia hoituu. Pitänee muistaa kysyä myös noista lääkitys asioista, että miten niiden kanssa toimitaan. Mulla siis nyt loppui tänään viimeinen clomikierto. Niitä kyllä vielä reseptillä on, että voinhan mä niitä hakea mikäli niillä nyt sitten jatketaan..

maanantai 29. lokakuuta 2012

Uusi kierto, uudet kujeet..

Mitäpä siis tähän lisäämään? Menkat ne sieltä alkoi perjantaina eli nyt elellään KP 4. Clomit aloitettu taas eilen tuttuun ja turvalliseen tapaan. Ultraan pitäisi taas sitä aikaa varailla, kunhan saisi aikaiseksi soittaa polille.

Ei siis meidän rakkauden hedelmä saanut alkuun ensimmäisestä inssistä. Mä sen toisaalta niin tiesinkin, mutta toisaalta sitä sitten taas jollain tapaa salaa toivoi. Itkuthan tuli itkettyä kun harmitti niin paljon, mutta mikään suuri pettymys ei kyseessä kuiteskaa ollut vaan elämä jatkuu eteenpäin.

Me miehen kanssa juteltiin ja päätettiin että kokeillaan vielä yksi inseminaatio, jonka jälkeen siirrytään IVF-hoitoihin. Meinaan asiasta sanoa nyt kun menen sinne polille luultavasti ensi viikolla, että asia on näin. Olisin silloin jo alun alkaen halunnut suoraan koeputkeen mutta mun pää saatiin käännytettyä ja tässä sitä nyt ollaan. Tosin, saattaa olla että tän kierron ovulaatio osuu viikonlopulle ja silloin ei siis inssiä voida tehdä. Kai me sit kokeillaan vielä joulukuun kierrosta uudestaan? En ole kyllä asiaa miettinyt...

torstai 25. lokakuuta 2012

Jalanjäljet

Eräänä yönä mies näki unen.
Hän oli kävelemässä rannalla Luojamme kanssa,
kun taivaalle välähti näkymiä hänen elämästään.
Jokaisessa näkymässä hän huomasi kahdet jalanjäljet
hiekassa; toiset hänen omansa ja toiset Luojan jalanjäljet.
Ennen kuin viimeiset näkymät hänen elämästään
tulivat esille, hän katsoi taakseen jalanjälkiä hiekassa.
Hän huomasi, että monta kertaa matkan varrella
oli vain yhdet jäljet hiekassa.
Hän myös huomasi, että jäljet puuttuivat juuri niinä aikoina,
jolloin hänellä oli ollut elämässään kaikkein vaikeinta.
Tämä vaivasi häntä kovasti, joten hän kysyi
siitä Luojalta. "Luoja, kun päätin seurata Sinua,
sanoit kulkevasi mukanani joka askeleella.
Nyt kuitenkin huomaan, että elämäni vaikeimpina
aikoina hiekassa on vain yhdet jalanjäljet.
En ymmärrä, miksi hylkäsit minut silloin,
kun Sinua eniten tarvitsin."
Luoja vastasi: "Rakas lapseni, rakastan sinua
enkä milloinkaan hylkäisi sinua.
Vaikeuksiesi aikoina, jolloin näit vain yhdet jäljet
hiekassa, minä kannoin sinua."
(M.R. Powers)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Odottavan aika on pitkä...

...niin pitkä, ettei tiedä kuinka saisi ajan kulumaan, että se kulkisi nopeammin. Toisaalta, tiedän että ne menkat sieltä alkaa. En vain tiedä milloin, sillä lääkärin käskystä jätin terolutit pois ja näin ollen uskon että kierto on päin peetä vaikka ovulaatio olikin KP 15. Veikkaan ensi viikon maanantaita hyvin pitkälti, sillä silloin olisi KP 28 ja viimeksi menkat (teroilla) osui siihen. Mene ja tiedä.

Viikko on kulunut meidän ensimmäisestä inseminaatiosta. Kulunut viikko on mennyt jostain kumman syystä ihan mielettömän hitaasti. Tunteet vaihtelee tosi paljon. Olisi väärin olla toisaalta toivomatta mitään, mutta sitten taas on tyhmää toivoa yhtään mitään, sillä ei mun sisällä mitään kasva. Miksi se nyt yhtäkkiä muuttuisi kun kaksi ja puoli pitkää vuotta on kulunut?

Monethan sanoo (oon ainakin kuullut monen suusta) että alkuraskaudessa paino muuttuu radikaalisti. Noh, mulla on viikossa pudonnut 1.6kg, mutta en usko sen tarkoittavan  mitään. Sitä on vaan nykyään niin negatiivinen tän asian suhteen. Juurikin sillä kun ei halua pettyä niin pahasti jos ei mitään tapahdukkaan.

Me ollaan myös puhuttu siitä, että mihkä vedetään näiden hoitojen raja. Mikäli meillä alkaa alkuvuodesta IVF-hoidot niin sitten kun kolmas tulokseton IVF on tehty, jää meidän osalta hoidot siihen. Adoptiota voidaan EHKÄ jossain välissä tulevaisuudessa ajatella,  mutta se ei nyt heti ole mahdollista. Tokihan sitä toivoo, että nuo IVF-hoidot viimeistään tuottaisi toivotun tuloksen, mutta parempi kun ei toivo yhtään mitään. Mulla ei siis ole mikään pakkopakko olla biologinen äiti mun lapselleni, mutta totta kai sitä tekee kaikkensa että sellainen olisi mahdollista. Tiedän, että rakastan sitä adoptiolasta ihan yhtä paljoin kuin omaani <3 Niin ja minunhan se on sitten kun kaikki paperit on kunnossa. <3

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Ensimmäinen IUI

Tätä päivää on kyllä odotettu. Tänään siis oli elämäni ensimmäinen inseminaatio.Eihän se kivaa ollut, mutta ei se niin kamalaa ollut etteikö sitä olisi kestänyt. Hiukan sattui kun katetri laitettiin kohdunkaulasta sisään, mutta en kyllä tuntenut sen jälkeen mitään.

Nyt siis odotellaan pari viikkoa, että päästään käymään verikokeessa. :) En mitään ihmeitä odota, en oikeastaan yhtään mitään. Nähtäväksi jää mitä tuleman pitää.

1 Lost 5 to go eli siis yksi hoito käytetty ja viisi vielä edessä..

tiistai 16. lokakuuta 2012

KP 15, 16.10.2012

Siinä se nyt taas on. Siis se kauan odotettu OVULAATIO. Eilen aamulla olin jo kovin tuskastunut kun ei testi näyttänyt positiivista, sillä mun mies lähti eilen Ouluun töihin :D Joutuu tosin tänään tulemaan illalla takaisin jo kotiin kun huomenna olisi se ensimmäinen kuuluisa turhaakin turhempi INSEMINAATIO.

Mä ihan luulin,että se olisi ollut tänään, kun testi näytti positiivista, mutta kuulemma suositus on että seuraavana päivänä plussasta olis inssi. En tiedä mitä ideaa siinä oikein on? Onko ne varmoja, että se kerkee juuri kohdalleen sitten? :D

 Oikeastaan ei mitään odotuksia ole, ainakaan omasta mielestäni. Vai eikö sitä halua vaan myöntää, että toivoo sen raskauden nyt alkavan sitten kun kerran tälläiseen mennään? Niin, ehkä se on osakseen sitäkin, mutta sitten taas sitä ei halua valaa mitään suuria toiveita ettei pety niin kovasti. Niinkuin olen aikaisemminkin sanonut niin se lottovoittokin on todennäköisempi kuin se plussa siihen raskaustestiin. Josta tulikin mieleen, että 1.11.2012 olisi sitten tarkoitus mennä raskaustestiin.. Jos siis sellaiseen on tarvetta. Voisin uskoa että täti tulee käymään ennen sitä jo.

Voisin huomenna yrittää kirjoitella siitä inssistä omalta osaltani, että millainen se kokemus oli :)

torstai 11. lokakuuta 2012

Poli kuulumisia KP 10, 11.10.2012

Nyt olis sitten hoitosuostumukset kirjoitettu. Ensimmäistä inssiä odotellaan nyt sitten tapahtuvaksi. Ultrassa löytyi taas oikealta puolen johtavafolli 15mm. Vasemmalla puolen oli myös kaksi, mutta ne oli kuulemma sen verran pieniä ettei niistä ilmeisestikkään kerkiä kasvaan mitään. Lääkäri epäili, että lauantaina olisi ovulaatio, jos on niin se on voivoi. Huomenna aloittelen tikuttamisen eli nähtäväksi jää :)

Sain käskyn myös lopettaa teroluttien käytön eli ne jää nyt saman tien veks kun en oo vielä kerennyt niitä aloittaa. Clomeja ilmeisesti syön sitten hieman kauemmin kun ei siitä oo mulle mitää haittaa ollut. Tavoitteena siis ilmeisesti on että kerettäis tänä vuonna tekeen nuo kolme inseminaatiota ja sitten ens vuoden puolella siirryttäis IVF hoitoihin jos tarvista.

Nyt on siis menossa kierronpäivä 10 ja lääkäri sanoi että kroppa vastaa hyvin hormonihoitoon, mikä siis on toki positiivista. :) Painoa olen nyt pudottanut 51kg eli rupean olemaan suunnilleen normipainoinen :)

torstai 4. lokakuuta 2012

04.10.2012, KP 3

Sitä elellään uutta kiertoa taas. Täti tuli siis kylään  tiistaina. Osasinkin alavatsakipujen perusteella arvella näin käyvän. En oo siis yhtään yllättynyt. Kummasti sitä on oppinut tässä tuntemaan kroppaansa ihan uudellalailla!

Nyt aloitettu tänään toiseksi viimeinen clomikuuri ja polille ollaan menossa 11.10 kirjoittelemaan hoitosuostumuksia ym.. Silloin on menossa kierron 10päivä ja veikkaan, että ne samalla ultraa että mitä kuuluu munasarjoihin. Nyt siis ollaan siinä pisteessä että suunnitellaan tulevaa, vihdoin ja viimein! Viime käynnillä lääkäri puhui mahdollisesta inseminaatiosta tästä kierrosta. Toivotaan siis, että ovulaatio osuu viikolle eikä viikonlopulle. JOS kierto pitää paikkansa (niinkuin edellisessä kierrossa) niin ovulaatio olisi mahdollisesti maanantaina 15.10, KP 14. Koskaanhan ei voi tietää, että meneekö se niin, mutta ainahan sitä saa toivoa.

Tänään oon miettinyt, että tääkö on nyt sitä stressitöntä lapsen hankintaa? Ei kyllä mun mielestä. Pidät kierrot ylhäällä, tikutat ovulaatiota, lasket päiviä milloin aloittaa mikäkin lääke, soitella ympäri ämpäri aikoja. Niin ja yrittää samalla hoitaa muukin elämä? HUAH sanon minä! Ei tämä nyt sitä stressitöntä ole. Mutta tällä mennään mitä on annettu...

tiistai 25. syyskuuta 2012

Mietteitä 25.09.2012, KP 20, DPO 5?

Tänään mulle iskostui päähän, että meillä on kuusi mahdollisuutta saada meille perheenlisäystä. KUUSI??!!?? Mihkä sen pitäisi riittää? Siihen, että me ollaan EHKÄ parin vuoden sisään onnellinen pieni perhe? NOT! Ei, en mä jaksa enää uskoa mihkään. En siis oikeasti. Juuri nyt oon jotenkin tosi väsynyt tähän kaikkeen.
Mä olen kuulemma myös muuttunut paljon. En oo enää oma itseni, en oo ollut enää pitkään aikaan. Mua ahdistaa suunnattomasti tavata mun kummipoikaa. Se on maailman suloisin ja ihanin vauva tällä hetkellä, mutta niin.. Miksen mä saa kokea sitä äitiyden tunnetta? Mitä mä oon tehnyt väärin elämässäni, että meitä rankaistaan näin?

Veikkaan, että seuraavat 8kuukautta on helvetin raskaita ja ne kuukaudet tuntuu menevän vaan niin hitaasti eteenpäin. Voihan se olla, että oon väärässäkin, sillä viimeinen vuosi on mennyt ihan tajuttoman nopeaan.

Mä olen kuitenkin henkisesti jollain asteella ruvennut työstämään ajatusta siitä, ettei meille tule koskaan lapsia. Yritän löytää siitä positiivisia ajatuksia, että mitä me voidaan tehdä ilman niitä lapsia. Kuitenkin sisintä raastaa ajatus siitä, että meille jää se tyhjä syli jota ei voi mikään täyttää. Tiedän, että on mahdollisuus adoptoida, mutta juuri nyt en tiedä onko musta siihen. Asiaa pitää katsoa sitten kahdeksan kuukauden jälkeen.

Meille siis tulossa parin kuukauden tauko hoidoista noiden clomien takia. Marraskuussa tulee se puoli vuotta täyteen mitä niitä saa syödä, eli loka ja marraskuu  olis vielä jäljellä ja silloin olis kai ne inssitkin tiedossa. Sitten joulukuu ja tammikuu on väliä, helmikuussa sitten taas toivon mukaan inssi. Siinähän oli ne avut sitten. Sitten olisi kolme IVF hoitoa edessä. En tiedä miten ne tehdään, että tehdäänkö joka kuukausi, mutta jos ne tehdään niin ne olis sitten edessä maalis-huhti- ja toukokuussa. Ja sitten... TYHJYYS...

tiistai 18. syyskuuta 2012

Ovisplussa Kp 14, 18.09.2012

Siinä se nyt sitten on. OVISPLUSSA vaikka lääkäri epäili etten pakosti ovuloi tästä kierrosta. Tänään siis kierron 14päivä.

Hauskinta tässä on se, että mun yksi ystävätär on samassa kierronpäivässä ja saatiin samaan aikaan plussat testiin :D Noh, nyt tarttee vaan sit heilutella peittoa ja toivoa parasta :)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Polikuulumisia, Kp 13, 17.09.2012

Noniin. Tuli heti näin aamusta käytyä polilla katsomassa mitä munasarjoihin kuuluu ja samalla juteltiin lääkärisedän kanssa.

Tänään siis KP 13, oikealla puolen 16mm munarakkula, mutta kohdun limakalvo näytti tiheältä. Lääkäri epäili ettei tästä kierrosta pakosti ole ovulaatiota. Tämä kierto katotaan ihan ilman INSSIÄ saati mitään muutakaan 'ylimääräistä'. Varailen aikaa sitten jos/kun ei tästä kierrosta mitään tapahdu. Ja ei kyllä tapahdukkaan, tiedän sen jo nyt valmiiksi. Toisaalta, oishan se kiva jos ovistesti näyttäis parin päivän päästä plussaa, mutta en jaksa uskoa, ainakaan viime kierron perusteella.

Kun siis menkat alkaa tästä kierrosta niin soittelen uutta aikaa polille. Silloin pitää olla miehen myös mukana, kun lähdetään allekirjoitteleen hoitosuostumuksia ym.. Lääkäri puhui että kolme inssiä olisi edessä ja sitten siirryttäis IVF-hoitoon joita tehdään kolme. Siinähän ne hoidot sitten oliskin, jos ei plussaa tuu sitten mitenkään päin. Luultavasti myös määrätään lisää lääkkeitä seuraavalla käynnillä, joko suun kautta otettavia tai sitten pistoksia.

Voiko tätä jännäksi elämäksi sanoa? Mua ehkä enemmän pelottaa, että millainen hormonihirviö musta kuoriutuu vielä näiden hoitojen myötä.

maanantai 10. syyskuuta 2012

10.09.2012, KP 6

Elellään taas uutta kiertoa ja uutta toivetta. Neljäs clomi kuuri tulee huomenna päätökseensä ja sit alkaa taas kaikki alusta. Sain lapsettomuuspolille ajan 17.09, jolloin ilmeisesti on konttrolli ultra tms kun se on KP13.

Tänään hain myös viimeiset kaksi kuukautta clomeja apteekista. Meillä siis marraskuussa elellään viimeistä kiertoa, jonka jälkeen tulee tauko. Ensi vuonna siis asiat toivon mukaan jatkuu ja ehkäpä se olisi meille suotuisampi vuosi. Keltairauhashormonia (terolut) joudun varmaan syömään koko ajan, voisin ainakin näin kuvitella. Kierrot mulla heittelee edelleen 26-33 välillä, mikä ei mun mielestä oo kovin normaalia. Onneksi näistä kaikista asioista pääsee puhumaan ensi viikolla. Ei oo siis pitkä aika enää.

Tänään juuri mietin ja puhuin miehelle, että kuinka tää aika on mennyt näin nopeasti. Kohta on puoli vuotta popsittu turhaan nappeja sillä en ole edelleenkään raskaana. Mutta olihan se kyllä tiedossa, ettei ne kaikilla auta. En usko myöskään, että annosta lähdetään nostaan sillä  mulla kasvaa follit ihan tällä tän hetkiselläkin annostuksella. Mä haluaisin jättää inseminaatiot välistä ja siirtyä suoraan IVF-hoitoon. En usko kuitenkaan, että ne tuolla kunnallisella sellaiseen suostuu..
 

maanantai 6. elokuuta 2012

KP 29, DPO 13?

Ei oo täti vielä tullut kylään. Tänään olis miun laskujen mukkaan DPO 13.

Mä niin odottelin eilen menkkoja alkaviksi, sillä viimeksi ne alkoi 28 eli neljä päivää vikan terolutin oton jälkeen. Rinnat/Nännit olleet ihan törkykipeet jo viikon :/ Ja outoja nippailuja ollut välillä alamahassa. Myöskään alkanut ruskea tuhnuttelu ei tuonut toivottuja menkkoja saapuvaksi vaikka niin oletin edellisen kierron mukaan.

Erehdyin tekemään myös raskaustestin juuri hetki sitten kun heräsin. Menin sitä äsken katsomaan ja iiiiiihan haalea toinen viiva siinä näyttää olevan. Voikohan tuohon luottaa? Noh, antaa ajan kulua eli nähtäväksi jää mitä se rupeaa sitten näyttämään. :) Mutta JOS se pitää paikkansa ja viiva lähtee siitä tummeneen niin tänään olisi rv 4+0 :) Ihan alussa siis mennään.

Ps. tämä kirjoitettu siis tänään 07.08.2012.

perjantai 3. elokuuta 2012

KP 25, tuhnuttelua

No niin, ilmeisesti siis tuhnuttelu on tullut osaksi mun elämää noiden terojen myötä. Tänään siis KP 25, ja veikkaan edelleen että maanantaina alkaa kunnon vuoto, ihan niinkuin viimeksikin. Noh, pääseepä aloittaan taas uuden kierron, uudet clomit, uudet terot ja odotteleen uutta vuotoa. Tää on niin tätä enkä viitsi ees r.testiä tehdä, ei se kuitenkaan mitään näytä.

Välillä tähän vaan turhautuu niiiin pahasti ettei oo oikeesti järkeekään. Tekis mieli heittää hanskat tiskiin, että olkoon. Onneksi otin neljän kuukauden satsin kesäkuussa clomeja, ettei niitä tartte joka kuukausi olla hakemassa. Terot loppuu nyt uuteen kiertoon, mutta ne ei onneksi ole niin tyyriitä. Kaippa tää vaan antaa odotuttaa itteensä ja tähän tarttee sitä kärsivällisyyttä. In my ass!

torstai 2. elokuuta 2012

02.08.2012, KP 24

Eilen kävin lääkärissä puhumassa tästä lapsettomuusasiasta. Tällä kertaa ei tehty ultraa tai mitään. Kävin siis yksityisellä, jossa haluaisin myös jatkossakin käydä, mutta se tulee olemaan liian kallista, varsinkin nyt kun itse siirryn takaisin opiskelija elämään.

Eilen oli siis KP 23, toka vika terolutti otettu. Oloissa ei muutoksia, ainut missä oli muutosta oli paino. Viikossa tippunut kevyet kaksi kiloa, joka ei kuitenkaan ihan kovin normaalia ole. :/ Nyt sitä sitten paikkailen, ettei kovin nopsaan putoa enää tässä vaiheessa.

Lääkärin kanssa keskustelin siis siitä, että mitä jatkossa tehdään. Miehen kanssa oltiin puhuttu Clomifenin nostosta kahteen tablettiin päivässä kierron 3-7 välille, mutta se tarkottaisi myös sitä että niissä seuranta-ultrissa olisi PAKKO käydä kun monisikiö'vaara' kasvaa. Paremmasta vasteesta ei myöskään ole tietoa, ja jos lääketieteellisesti mennään oikein niin yhdellä TULEE jatkaa kun yksi follikkeli näyttäisi yhdellä tabletilla kasvavan.

Tultiin siis siihen tulokseen että yhdellä tabletilla jatketaan nämä viimeiset neljä kuukautta. Sitten Clomista parin kuukauden tauko. Raskautta yritetään edelleen tämän neljän kuukauden aikana. Ultrissa ei myöskään ole pakottava tarve käydä, sillä edelleen näyttäisi siltä että siellä se yksi folli vain kasvaa, mikä on toisin sanoen hyvä juttu :)

Puhuttiin myös kunnallisen puolen lapsettomuuskäynneistä sekä kysyin inseminaatiosta, että mitä siitä ollaan mieltä. Lääkäri suositteli että ei käytäisi olleskaan kunnallisella puolen nyt tämän neljän kuukauden aikana. Tiedän, että kun sinne polille soittelen ja ne saa tietoon että käytän clomeja joudun siellä käymään seuranta-ultrissa. Mutta tästä asiasta ei olla päätöstä vielä miehen kanssa tehty, ollaan vähän kahden vaiheilla.

Inseminaatiota kannattaa kokeilla, sillä siinä on pienemmät riskit eikä se ole myöskään kivuliasta. Kuitenkin jollain asteella se on turhaa sillä kun ei ole mitään muutoksia siittiöissä tms,  niin sen luomu raskaudenkin TULISI alkaa ilman inssiä. JOS tilanne olisi toinen eli siittöiden liikkuvuus tms olisi huonoa niin silloin se antaisi paremman vasteen raskauden alkamiselle. Mutta siis mikäli päädytään meneen hoitoihin kunnalliselle puolen, uskon että ne tätä inssiä meille suosittelee ja luultavastikkin apua otetaan vastaan.

IVF on sitten asia erikseen eikä ne kunnallisella puolen suostu sitä ennen inssiä tekemään paitsi sellaisessa tilanteessa että siittiöissä on OIKEASTI jotain vikaa  niin ettei Inseminaatiota Kannata tehdä. IVF.ssä on aina tosiaan omat riskinsä, se on myös kivuliaampaa sekä kalliimpaa. Ja meidän tapauksessa nyt tässä vaiheessa mahdotonta kun on normospermia.

Ensi viikolla alkaa soittoajat kunnalliselle puolen joten silloin siis tarttee ottaa puhelinta käteen jos niin meinaa tehdä. Poli aukee 13.8, mutta ne soittoajat tosiaan alkaa jo ensi viikolla. Mua jännittää jo valmiiksi, että siellä päässä räjähdetään kun ne kuulee mun käyttävän clomeja enkä oo esim. tästä kierrosta käynyt seuranta-ultrassa. Veikkaan että uusi kierto alkaa ensi viikolla eli en todellakaan elättele toiveita että olisi toisesta clomikierrosta raskaus alkanut.

Aika kuitenkin näyttää...

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Kp 22, DPO 6 vai 7?

Nyt siis eletään kierron 22päivää tänään. Viikko sitten piirtyi hienosti hymy naama ovistestiin, samoin piirtyi myös seuraavana päivänä testiin hymynaama. Tuosta tulikin mieleen, että tarvis varmaan käydä ostamassa uusi testipaketti kaappiin odottamaan seuraavaa kiertoa.

Mä en ole siis koskaan ajatellut laskea päiviä ovulaatiosta, nyt ne kuitenkin satunnaisesti kummittelee mun mielessä ja tänään taitaa olla DPO 7 kun asiaa tarkemmin ajattelee, EHKÄ? Toisaalta HITONKO väliä, who cares? En minä raskaaksi ole tästä kierrosta kuitenkaan tullut. :D Tarvis varailla aikaa lääkärille (yksityiselle) ja käydä vähä juttelee tuosta clomi asiasta. Mulla siis lukee ohjeessa 1(2) tablettia päivässä. En uskalla kuitenkaan itte sitä lähteä nostaan siihen kahteen per päivä.

Torstaina loppuu terolutit. Nyt siis mennään kierron vaiheessa missä odottelen niitä menkkoja saapuvaksi. Mikäli kierronpituudeksi tulee KP 28 niin menkat alkaa nyt maanantaina. Niin olen ainakin laskenut, mutta siis ikinähän ei voi tietää. Mutta sitten kun ne alkaa, aloitan taas KP 3 clomit. Alkaa taas sellainen tuttu ja turvallinen touhu.. JepJep.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

KP 16, 25.07.2012

Oli ihan pakko mielenkiinnosta tehdä ovistesti tänään aamulla, vaikka sitä ei olis ollut pakko enää tehdä. :) Eilen oli siis KP 15 ja samanlainen hymy naama piirtyi ikkunaan. Jostain syystä en saanut tuota kuvaa oikein päin tähän, eli joutunette tyytymään nyt tuohon. Pääasia että siitä tulee asia selväksi ;)


Noissa Clearbluen testeissä on siis ohjeena ettei tartte enää seuraavana päivänä testailla kun ekan kerran tuo plussa naama tuohon piirtyy. Ihan fiksua sinänsä, niin ei mene testejä turhaan. Minä joudun kuitenkin ensi kiertoon ostamaan lisää eli en periaatteessa hävinnyt mittään vaikka testin teinkin :)

tiistai 24. heinäkuuta 2012

KP 15, 24.07.2012

Tänään olis sitten KP 15. Ja tänään myös havaittu OVULAATIO! Hymy naama siis piirtyi tauluun, JESH! Ei voi ainakaan sanoa että meidän lapsettomuusjohtuis siitä etten ovuloi, ainakaan mun mielestä.

Luulin, että tästäkin tulisi pitkä kierto, ei onneksi. Tänään tarttee aloittaa myös terolutit, YÄK!

Jotenkin sitä elää sellaista tylsää elämää, ns, kierrosta kiertoon elämää. Ensin tulee menkat, sitten alotetaan clomit, sitten niiden jälkeen tikutellaan ja odotellaan plussaa, alotetaan terolutit ja taas ootetaan menkkoja. Tylsää, eikö? Mulla olis clomi elämää jäljellä vielä 4kk. Oon myös ajatellut että pidetään taukoa hoidoista ym tän jälkeen. Mulla ei siis oo vieläkään mitkään SUURET odotukset sen suhteen että raskaaksi tämän puolen vuoden aikana tulisin, enhän tullut viime kierrostakaan.

Lapsettomuuspoli aukee syyskuussa. Ei oo sinnekkään pitkä aika enää. Tartteis olla sinne sit yhteyksissä silloin heti alkukuusta. Jos sinne mitään aikaa edes saa ja JOS sinne on edes asiaa. Mun tuurilla ajat menee kuitenkin kuukauden-kahden päähän, niinkuin aina. Ne ensin siellä miettii että mitähän meidän tapauksessa tartteis tehdä. Parastahan tässä on se, ettei ne tiedä että mä oon clomit alottanu kesäkuussa ja syyskuuhun mennessä mulla on luultavasti 4kk clomeja syötynä, ei ihan mutta melkein. En siis tiedä miten ne tähän asiaan suhtautuu. Mulla ei vaan ollut mielenkiintoa odottaa syksyyn, että olis saatu alottaa nää hoidot, ei sitten pätkääkään. Aikaa on mennyt ihan tarpeeksi eteenpäin tän asian suhteen jo muutenkin..

Mä oon miettinyt myös, että jätettäis inseminaatio väliin ja siirryttäis suoraan IVF. Puhuin viime kuussa terveystalolla lääkärin kanssa niin se oli vähän sitä mieltä että inssi on vähän 'turhaa'. Siinä myös onnistumisprosentti on pienempi kuin IFV.ssä. Tarttee sitä ajatusta vielä miettiä ja pohtia ihan kunnolla. Onhan tässä vielä aikaa..

keskiviikko 18. heinäkuuta 2012

Sateinen keskiviikko...

....on aina hyvä päivä kirjoittaa. No ei sentään, myönnän etten ole vain jaksanut kirjoittaa sillä ei ole mukamas ollut TAASKAAN mitään kirjoitettavaa.

Niin tosiaan, viime kirjoituksessa odottelin menkkoja ja kyllä ne sieltä tuli. Kp 28 alkoi ja nyt on takana elämäni toinen clomikierto. Tai siis eihän se vielä ole takana, mutta clomit on nyt syöty. No tässä nyt sitten odotellaan TAAS sitä kuuluisaa OVULAATIOTA. Niin kyllä, taas se sama ovulaatio josta en viime kierrosta tullut raskaaksi vaikka kuinka se saatanan testi näytti sitä plussaa.

Munarakkula ultraan en ole tästä kierrosta menossa, sillä a) en saanut ultra aikaa ja b) en halua mennä kp 11 tai kp 14 ultraan kun ne parhaat ultrapäivät on edelleen KP 12-13.

Olen ehtinyt jo kuulla olevani tyhmä kun otan riskin tän suhteen. On kuulemma tyhmää olla käymättä ultrassa ja olla käyttämättä ehkäisyä tässä kierrossa. Minkä vitun ihmeen takia meidän sitä ehkäisyä tarvis käyttää, jos se lapsi on tervetullut kun se on tullakseen? Niin joo, kun on monisikiraskaus vaara ja hyperstimuloinnit (vai mitkä lie) jota clomifen saattaa aiheuttaa. NO VOI LOL, sanon minä. Kesäkuussa kun kävin lääkärillä, oli lääkäri sitä mieltä, että se on ihan OMA ASIA, että käykö siellä ultrassa vai ei. Ja tosiaan jos sitä ultra aikaa ei saa niin ei lääkäri ainakaan suosittanut ehkäisyä käytettäväksi.

Kaiken lisäksi saan kuulla kaikenmaailman neuvoja; Älä harrasta juoksemista, Tyyny pepun alle seksin jälkeen, jalat kohti kattoa, ei pissalle/pesulle kahteen tuntiin seksin jälkeen. VOI LUOJA! Jos ei voi oikeasti elää NORMAALIA elämää hoidoista huolimatta niin huh huh. Ja kaikenmaailman vippas konstit kokeiltiin viime kierrosta, no tuottiko se tulosta? NO EI. Ja ne on sitä paitsi ihan TÄYTTÄÄ PASKAA! Kyllä ne siittiöt sinne paikan päälle löytää ja menee vaikka menisitkin heti pissalle/pesulle tai jos nouset heti ylös.

Ihanaa kun ihmiset neuvoo ja luulee, että clomien kanssa on helppo tulla raskaaksi! Joo ei näkynyt viime kierrosta, enä usko että näkyy tästäkään kierrosta!

maanantai 9. heinäkuuta 2012

09.07.2012

Se olis nyt kolmas päivä menossa ilman teroluttia, eikä menkkoja näy eikä kuulu. Eilen alkoi sellainen rusehtava vuoto. Oviksesta olisi nyt kulunut tähän päivään mennessä 12päivää, jos se siis olisi ollut silloin kun sen plussan siihen ovistestiin sain. Onko tää nyt jotain kiinnittymisvuotoa vai tuleekohan ne menkat sieltä? Minä en kyllä ala vielä testaamaan mitään, katellaan sit ens viikolla jos ei oo menkat alkaneet..

Onko tää nyt sitten sitä JÄNNÄÄ aikaa? Mua ainakin ahdistaa niin sikana kun vaan on jotenkin asennoitunut siihen että ne menkat sieltä aina tulee. Nettiä oon kanssa ahkerasti selannut läpi, mutta mene ja tiedä. Nähtäväksi siis edelleen jää.. :)

lauantai 7. heinäkuuta 2012

07.07.2012

Eilen loppui terolut-kuuri ja tässä odottelen menkkoja saapuvaksi. Mä en edelleenkään jaksa uskoa, että olisi tästä kierrosta tärpännyt. Lähinnä ärsyttää tällä hetkellä koko ajatus plussasta kun multa asiasta kysellään melkein koko ajan, enemmän tai vähemmän.

Tänään aamulla tein kyllä raskaustestin, ihan mielenkiinnosta ja se vahvisti mun epäilyn tuosta ettei oo tärpännyt eli negaahan se näytti, ihan niinkuin arvelinkin ;) Nyt saattaa joku ajatella, että no, raskaus voi olla niin alussa ettei hcg-hormonia ole tarpeeksi vielä. Joo, tiedän, mutta en siltikään jaksa uskoa. Juuri tänään miehelle sanoin että ne menkat on paljon todennäkösemmät kuin se helvetin plussa siihen testiin :-D Puhuttiin myös siitä, että mennään nyt kolme vuotta ainakin näillä eteenpäin (eli yritetään hoitojen ja ilman niitä-avulla raskautua) ja sitten voidaan ruveta miettimään adoptiota kun mullakin on koulu saatu päätökseen ja toivon mukaan työpaikka. Tälläiset asiat helpottaisi huomattavasti prosessia ja etuakin odottamisesti olisi että meidän avioliitto olisi kestänyt sitten nelisen vuotta.

torstai 28. kesäkuuta 2012

28.06.2012


Siinä se nyt olis :D Elämäni ensimmäinen KUNNOLLINEN ovisplussa! Mä olin eilen illalla jo ihan sitä mieltä, että v*tut sieltä mittään tuu kuiteskaan, että taidan jättää koko testin tekemättä. Luonto ei sentään antanut periksi jättää tekemättä ja hyvä niin. Miten voi ihminen olla onnellinen tälläsistä pienistä asioista? :D Kyllä sitä ilmeisesti vaan voi olla.

Eilen tuli aloitettua myös ne maailman kuulut terolutit, niinkuin kerroin. Voi huoh mä vihaan niitä. Mulla olo on ainakin kovin turvonnut jo nyt vaikka on toinen päivä vasta aluillaan. Huomasin myös aamulla puntarilla käydessäni, että painoa oli tullut lissää vaikka en oo ruokailutottumuksia muuttanut enkä oo syönyt mitään ylimääräistä. Joko se johtuu siitä että en liikkunut eilen kunnolla kun oli sateinen päivä tai sitten se johtuu noista teroista. Noh, jospa tänään sais otettua itteesä niskasta kiinni ja lähtis salille. Olis melkein pakko, että sais tän junnailun loppuun ja painon lasku suhdanteeseen..

Kerron nyt siis edelleen, että tää elämä ei ole kovin helppoa näiden kahden projektin kanssa. Mun pitää koko ajan miettiä ja tarkkailla mitä laitan suuhuni, sillä jos mulla paino kipuaa ylös päin ja tulee 88kg vastaan niin hoidot loppuu siihen. Sitten pitää TAAS pudottaa painoa ja aloittaa kaikki alusta. Tämän takia  mä oon 'hysteerinen' siitä, että mitä se vaaka näyttää aamuisin. Eli ei tää kovin stressitöntä ole, mutta luulisi, että tästä jossain välissä selvitään, tavalla tai toisella.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Ensimmäinen Folli ultra

..olis nyt siis takana. Tai siis mä kävin jo maanantaina, 25.06, mutta en oo saanut aikaiseksi kirjoitella.

Oikealta puolen löytyi yksi  johtava folli, 14mm kooltaan. Limakalvo oli 9mm tasapaksu hyvä, vaikka oli vasta kierron 13 menossa. Lääkäri maanantaina sanoi, että ylihuomenna (eli tänään) pitäis ovistestin näyttää plussaa. No minä toiveikkaana aamulla tein testin ja paskat, negaahan se näytti, ihan niinkuin neljänä muunakin aamuna. Tässä rupee vähän jo huumori loppuun kun viides päivä menossa tikuttamisen suhteen, eikä mittään oo näkynyt. Luultavasti on VÄHÄN pitkä kierto, eli pitää vaan jaksaa. Tarttee tosin käydä ostamassa lisää testejä, huomenna on viimeinen. Niin huomenna on vielä mahdollisuus testin pelastaa mun päivä :----D HAHAHAHA!

Suuren suurta ketutusta aiheuttaa myös tää paino juttu. Tässä oon viikon keikkunu painossa 79kg. Syön samanlailla ja liikun ihan tarpeeksi.Niin eiii, mina ei haluta tippua! Kaiken lisäksi tänään aloitin terolutit. Mun pahin painajainen käy varmasti toteen ja paisun palloksi niiden takia.


torstai 21. kesäkuuta 2012

21.06.2012

Se olis nyt sitten ensimmäinen clomikuuri ohi, tiistaina siis loppui jolloin kävin myös lääkärissä sitä lähetettä hakemassa. Sain kuin sainkin follikkeliultran nyt maanantaille 25.6.2012 jolloin olis siis KP 13. Tarttee toivoa, ettei vielä vloppuna ole ovulaatiota niin ei tarvis sitä aikaa sitten peruilla.. Ja jos tarttee perua niin sitten tarttee mennä riskillä.

Itte en kyllä odota mitään ihmeitä. Lähinnä ärsyttää kun kaikki hehkuttaa kuinka clomit on toiminu ja ovat tulleet nopeasti raskaaksi. Karu totuus on myös se, ettei ne kaikilla toimi. Mulla on eräs ystävätär jolla ei ole tilanne muuttunut miksikään vaikka söi kuuden kierron ajan clomeja. Näinkin voi siis käydä. Ja eipä tuu pettymyksiä kun ei odota mitään, vaan menee päivä kerrallaan.

Nyt on siis menossa KP 9. On ollut vähän sellaista paineentunnetta alavatsassa ja välillä pientä kipuilua. Väsymys on ihan jäätävä, mutta en usko sen johtuvan clomeista. Vai voikohan kropan hormonit aiheuttaa tälläistä? Kai ne voi.

Toistaiseksi meen ihan hyvillä fiiliksillä eteenpäin. :) Juhannukseksi ei oo mitään suunnitelmia, eli uskoisin, että ollaan vain kotosalla miehen ja koirien kanssa.

lauantai 16. kesäkuuta 2012

16.06.2012

Nyt olisi sitten toinen päivä menossa clomien kanssa ja aikamoista myllerystä on menossa mielialojen ja halujen kanssa :D Onkohan tää tälläinen ihan normaalia? Mukavasti siis ainakin tukee tätä elämäntapaprojektia kaikki nämä mielihalut. Vielä toistaiseksi onneksi olen välttynyt mättämästä mitään ylimääräistä suuhuni!

Olo on muutenkin ollut koko ajan hermostunut ja levoton. Koko ajan pitäisi olla jotain tekemässä ja parasta olisi totta kai ettei tuo toinen osapuoli juurikaan mulle puhuisi, sillä kiihdyn todellakin herkästi nollasta sataan ihan sekunnissa. Toivon, että nää johtuu ihan tästä hormonista, sillä en mä normaalisti tälläinen ole.

Mielessä pyörii lähinnä mietteitä, että tätäkö tää nyt sitten on kuukaudesta toiseen? Tälläistä kohteluako se toinen osapuoli joutuu kestämään puolen vuoden ajan? Miten sitä toinen jaksaa jos ei itsekkään jaksa itseään? Noh, kaippa tää tasoittuu ajan kanssa, niinhän? Kyllähän niin käy? ...odotetaampa kun aloitan ne terolutit... Ai, että mä tykkään itestäni just silloin ja mieskin tykkää musta ainakin melkein :D Edelleen muistuu se viime kesä mieleen, kun ekan 3kk satsin niitä söin. HuhHuh. En niitä sen takia mieluusti aloittaisikaan, mutta pakko mikä pakko. :) Tai no ei mikään pakko olisi, mutta hyvähän se olisi..

Tulipa muuten mieleen, että tikuttaminen pitäisi aloittaa viikon päästä lauantaina eli 23.06.2012 :) Mielenkiinnolla odottelen jo, osakseen malttamattomana, että mitä se tulee näyttämään. Lähinnä odotan, että tuleeko selvempi ovulaatio tauluun vai jättääkö se tulematta. Ostin myös uuden ovulaatiotestin, sen Clearbluen, ihan sillä, että se helpottaa sitä omaa tulkintaa. Ei tartte enää tihrustella viivojen sävyeroja, vaan näkee suoraan jos jotain on meneillään! :)

torstai 14. kesäkuuta 2012

14.06.2012

Sieltähän ne menkat sitten eilen alkoi, KP 29. Huah, ei ihan pitänyt meikäläisen laskelmat paikkaansa. Huomenna, perjantaina, tarvis aloittaa viiden päivän clomikuuri. Jännittää että miten ne vaikuttaa kroppaan ja mieleen. Pahin pelko mulla on näiden hoitojen alkaessa, se että mä lihon ihan hirveästi lääkkeistä. Olenhan sentään tehnyt TÖITÄ sen eteen, että tätä unelmaa viedään eteenpäin. Yritän kuitenkin olla liikaa ajattelemassa asiaa ja elää sitä normaalia elämää mitä olen nyt tämän kahdeksan kuukauden aikana elänyt; syödä ja liikkua samanlailla.

Laskeskelin että siihen follikkeli ultraan tarvis mennä KP 13 eli 25.6. Inhottavasti osuu viikonloppu eteen eikä sitä ultraa varmastikkaan voi KP 10 tehdä vielä. Ensi viikolla menen lääkäriin hakemaan lähetettä (terveystalolla kuulemma tälläinen tapa) ja maksan siitä itseni kipeäksi ja menen toivon mukaan tuolloin 25.6 uudestaan lääkäriin jolloin maksan vielä enemmän itseni kipeäksi. Tämän kuun saldoksi tulee siis pyöreästi 400€ lääkäriäkäyntejä lääkkeineen. Ei pidä valittaa, sillä itseppä ollaan tähän lähdetty mukaan, mutta silti se summa on ISO.

Tämä kuu on myös laskennallisesti ihan epämääräistä sillä en tiedä yhtään miten tuo ovulaatio menee. Pitänee yrittää katella noista ovistestien ohjeista, että mitä ne sanoo. Ja tällä kertaa aloitan tikuttamisen PÄIVÄÄ ENNEN kuin pitäisi! Ihan vain varmuudeksi. Vaikka kuulemma tunnen ovulaation (ennen en ole tuntenut) lääkkeiden ansiosta.

Sain myös tänään tietää, että olen päässyt kouluun. :) Onhan se jo aika palata opinahjoon, sillä edellisestä valmistumisesta on kuusi vuotta aikaa.. :) Odotan siis innolla, mitä tuleman pitää!

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

13.06.2012

Viime kirjoituksesta on kulunut aikaa melkein kuukausi. En ole vain saanut aikaiseksi kirjoittaa. On tapahtunut kaikenlaista tässä välissä, mutta nyt toistaiseksi mennään eteenpäin ihan hyvillä mielin.

25.05.2012 kävin naistentautien polilla siinä aukiolotutkimuksessa. Katetrin laitto ei kyllä sattunut olleskaan, vaikka sitä niin alkuun epäilinkin. Ainut mikä tuntui inhottavalta oli se kun ne sitä ilmakuplaseosta ruiskutti eteenpäin. Onneksi se ei kestänyt kuin hetken ja tulokset olivat +/+ molemmilla puolin eli auki olivat! Mikä siis hyvä uutinen :) Käynnin jälkeen alkoi outo tiputteluvuoto, mikä ilmeisesti normaalia tutkimuksen jälkeen? Sitä kesti about 3-5päivää.

Kunnalliselta puolen ei siis herunut muuta apua kuin itsenäistä yrittämistä kesän yli. Ei teroluttia, ei clomifeenia, vaikka siitä oli puhe silloin toukokuun alkukäynnillä. Olin kieltämättä pettynyt ja turhautunut käyntiin ja koko touhuun. Teki mieli heittää hanskat tiskiin ja antaa vain olla. Lääkäri käski myös harrastaa painonhallintaa koko kesän. Meinasin sille siinä avautua aika ilkeästi, kun tuntuu ettei mikään riitä. Tällä hetkellä kun tätä kirjoitan on painoa pudonnut 34.1kg ja nyt perjantaina on 8kk punnitus. Voisi siis lääkäritkin hieman arvostaa toisten työtä, eivätkä vain sanoa mitä kuuluu sanoa ylipainoisille ihmisille.

04.06.2012 Kävin kuitenkin yksityisellä lääkärillä täällä päin. Itse en voi kuin suositella tästä eteenpäin yksityisiä lääkäreitä, ainakin tätä naislääkäriä jolla itse kävin! Onhan se hinnakasta, mutta minun mielestä kyllä ihan hintansa arvoista :) Lääkäri teki ultran, kaikki oli siinä kunnossa. 9mm kohdunlimakalvo joka kuulemma oikein hyvä, tästä kierrosta oli jo kerennyt munasolu irrota, ihan niinkuin aattelinkin vaikka en kunnon ovista testeillä saanutkaan kun en jaksanut aloittaa päivää ennen joka olisi kannattanut sillä tunsin oudon muljahduksen toisella puolen munasarjaa juuri edellisenä päivänä jona suunnittelin tikuttamisen aloittamista. Noh, parempi onni seuraavalla kerralla! :D

Käynti siis oli oikeasti todella mukava ja jäi hyvä fiilis. Lääkäri ei sanonut mitään sen hetkisestä painosta tai mistään muustakaan. Hetken aikaa siinä juteltiin ja sen jälkeen määräsi mulle clomifeenit ja terolutit kiertoa tasaamaan! Käynnin jälkeen oli vähän epätodellinen fiilis, että näinkö helppoa se on?:D Oli ihan voittaja fiilis, sillä asennoiduin osakseen siihen ettei sieltä kuitenkaan mitään apuja heru. :)

Nyt siis oottelen menkkoja, joiden pitäisi alkaa omien laskujen mukaan nyt 16.päivä. Toisaalta ei oo niin väliä että milloin ne alkaa, kunhan vain tulisivat :) Kierron 3.päivä aloitan clomit joita syön siihen kierron seitemänteen päivään saakka. Follikkeli ultraan tarvis mennä kierron 11-14 välillä, paras olisi kuulemma KP 12-13. Eli tarttee ruveta soitteleen ultra-aikaa kunhan ne menkat sieltä ensin tulee :) Terolutit aloitan AINA KP 15 ja syön sitä sinne KP 25 asti eli 10päivää kierrosta. :) Vähän jänskättää nuo terolutit, sillä viime kesältä (2011) ei oo kovin mukavia muistoja niistä, eli saas nähdä miten nyt käy.

Kaiken kaikkiaan on ihan hyvä fiilis. En odota mitään ihmeitä clomien suhteen, vaikka monet on niillä nopeasti raskautuneetkin. Pyrin edelleen menemään päivä kerrallaan eteenpäin. Enemmän ehkä odotan kesän jälkeistä polikäyntiä, että suostuuko ne tekeen inseminaatiota jos ei oo mitään muutosta tapahtunut.. Meinaan niillä ei kunnallisella mitään tietoa siitä, että oon aloittamassa hormonit :) Luulisi ettei se kuitenkaan mikään este ole inssille tms..

Miehen kanssa siis tehtiin ihan oma valinta tuon yksityisen suhteen nyt kesäksi. Ei haluttu odottaa syksyyn kunnalliselle, että päästäisiin silloin aloittaan vasta hormonihoito. Tässä kuitenkin tätä odottamista ollut ihan tarpeeksi kahden vuoden aikana...


perjantai 18. toukokuuta 2012

18.05.2012

Tuli tänään soitettua aikaa munatorvien aukiolotutkimukseen joka on siis viikon päästä perjantaina. Täti puhelimen toisessa päässä kehotti ottamaan särkylääkettä tuntia ennen toimenpidettä. En tiedä kuvittelenko olevani vain kipu herkkä, oonhan käynyt luovuttaan verta ja en kammoa enää edes labrakokeita, joissa tuli myös tänä aamuna käytyä, mutta pelottaa silti ihan sikana!! Ikinä EI IKINÄ pitäisi lukea muiden kokemuksia netistä :/ Se saa niskakarvat vielä enemmän pystyyn ja miettimään asiaa ihan liikaa.

Asiat rullaa omalla painollaan eteenpäin, monet saattaa luulla, että on jonkilainen pakkomielle siihen syntymättömään lapseen, mutta ei se mun mielestä mikään pakkomielle ole. Lapsettomuus on oikeasti TODELLA iso asia, eikä sitä unohda missään välissä. Kyllä se mulla ainakin on koko ajan takaraivossa ja korostuu usein tietyissä tilanteissa. Kyllä mä osaan nauttia elämästä ilman sitä lastakin, mutta se kaipuu on kuitenkin jotenkin niin suuri ettei sitä osaa selittää sellaiselle joka ei ole samassa tilanteessa tai joka ei ole käynyt läpi samoja asioita.

Jokainen valitsee oman tiensä mitä pitkin kulkee, mun valinta on tämä ja kuljen pitkin tätä polkua niin pitkälle kuin voin.

Ollaan miehen kanssa puhuttu kyllä myös adoptiostakin, siihen menee kuitenkin vielä pari-kolme vuotta että sinne asti päästään. Tämä johtuu ihan tästä ikälaista jossa molempien tulee olla 25v, minä kyllä olen, mutta mun mies on mua jonkin verran nuorempi. Sitten on toki myös kaikki adoptioneuvonnat ym ym. Ei siis ole 'helppo' sekään tie jos sille tielle lähtee.

Mä nuorempana suunnittelin, että mulla olisi 25v ainakin yksi lapsi ja olisin onnellisesti naimisissa ja kenties asuisin myös omakotitalossa. Koirakin kuului suunnitelmiin, mutta ei kultainennoutaja. Aina ei mene asiat niinkuin kuvittelee tai toivoo. Nyt enemmän pelkään sitä, että olen 30vuotias ensisynnyttäjä tätä menoa. Ja ei, 30vuotiaissa ensisynnyttäjissä ei ole MITÄÄN VIKAA, en vain ITSE haluaisi olla. Aika näyttää mitä tässä tapahtuu...


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Vielä jäi sanomatta.. :)

Vielä jäi asioita kirjoittamatta joten täytynee tehdä siis toinen postaus. :)

Monet ihmettelee, että kun uskallan olla julkisesti lapseton. Öäm,mitä sitten? Siitä kuuluisikin puhua julkisesti,ainakin mun mielestä. Omalla kohdalla on loppunut kyselyt perheenlisäyksestä kovinkin lyhyeen kun oon asiasta kertonut. Kyllä kerron lapsettomuudestani facebookissa, mitä sitten? En hae tällä sääliä, enkä mitään sellaista. Monet pelkää myös leimaantumista ja juurikin tätä että ruvetaan säälimään ja voivotteleen. Itse en tähän kertaakaan törmännyt. En jaa kuitenkaan omalla nimellläni facebookissa tarkkoja tietoja mitä siellä käynnillä on tehty ym, sellainen ei mun mielestä kuitenkaan kuulu sellaiseen paikkaan. Ne jotka haluaa tietää tarkemmin, kysyvät ja vastaan mikäli tunnen että se on tarpeellista.

Tuossa kirjassa, 'Ei kenenkään Äiti' käydään läpi monenlaisia tarinoita, jotka ovat oikeiden ihmisten kirjoittamia. Kaikki lapsettomuus tarinat eivät pääty onnellisesti, ja tiedostan sen myös itsekkin. Osaa jää valitettavasti lapsettomiksi joko omasta tahdostaan tai ei omasta tahdostaan. Lapsettomuushoidot eivät missään nimessä ole helppoja, ei miehellä eikä myöskään naiselle. Kirjassa on muutaman miehenkin tarina, heidän kokemastaan.Suosittelen siis lämpimästi kyseistä kirjaa joko sinulle tai jollekkin tutulle joka käy samoja asioita läpi.

Meidän kohdallamme tulevat hoidot ovat vasta ensi askel tähän karuun maailmaan, mikä vaikuttaa parisuhteeseen, seksiin, aivan kaikkeen. En odota hoitojen suhteen oikeastaan mitään, sillä tiedostan tosiaan myös sen toisen puolen, sen että hoidoista huolimatta saattaa jäädä jäljelle vain tyhjä syli. Vaikkakin tää asia on joka päivä enemmän ja vähemmän mielessä, meen päivä kerrallaan.

** Never stop hoping
Need to know where you are
But one thing's for sure
You're always in my heart

 Wherever you are
I won't stop searching
Whatever it takes me to know**


16.05.2012

En tiedä mistä tää blogin aloittaminen nyt yhtäkkiä kumpusi. Toisaalta olen kyllä ajatellut monen monta kertaa aloittaa,sillä tiedän kirjoittamisen helpottavan omaa oloani tän asian käsittelemisessä.

Olen siis 25vuotias, avioliitossa elävä nuori nainen. Ehkäisy jätetty pois 04/2010, eikä mitään ole tapahtanut. Tällä hetkellä olen siis tahattomasti lapseton, sillä syytä tähän ei ole löydetty, enkä usko että koskaan löydetäänkään.

En oikein tiedä mistä pitäisi aloittaa, mitä kirjoittaa ja mitä mitä mitä  mitä. Tällä hetkellä oma tunne maailma on jotenkin niin sekaisin, kiitos osakseen menkkojen.

Ensimmäinen vuosi oli meillä sitä jännittävää aikaa 'projektin' suhteen. Aina jännäiltiin joka kuukausi että JOKO NYT?  Kuukaudet kului ja vaihtui vuodeksi.. Ensimmäinen käynti lapsettomuuspolilla oli 05/2011. Käynti ei ottanut tuulta allensa minun ylipainon takia. Ultrassa ei nähty munasarjoja, ainoastaan lääkäri mainisti lihaskyhmystä eli myoomasta joka oli emättimen etuseinämässä. Epäiltiin myös PCOS-oireyhtymää, mutta tarkaksi ei voitu sanoa, sillä lääkäri ei nähnyt niitä munasarjoja. Suoraan sanottiin ettei toiveita raskaaksi tulosta ole sillä sen hetkisellä painolla eivätkä ota meitä jatkotutkimuksiin ennen kuin BMI (painoindeksi) olisi 35 tai alle ja paino 88kg tai alle.

Tarjosivat ravitsemusterapeuttia jota en ottanut vastaan. Tässä vaiheessa voin kertoa pudottaneeni vuonna 2008 painoa 21kg eli tiesin kyllä miten sen saan alas JOS vain tahdon. Lätkäsivät keltarauhashormoni reseptin kouraan ja milteimpä potkivat ulos huoneesta.  Meille OLI varattu 90 MINUUTIN VASTAANOTTOAIKA josta käytettiin n. 45MINUUTTIA.

Käynnin jälkeen muistan itkeneeni miehelleni kuinka pahalta tuntui lääkärin sanat... Kuinka kylmästi lääkäri oikeasti kohteli ylipainoista asiakasta?

Puoli vuotta kului. Söin lääkärin määräämät 3kk keltarauhashormonia,kroppa ei ottanut kiertoa omakseen vaan sen sijaan lihoin n.10kg sinä aikana kun niitä popsin. Menin omalle tk-lääkärille jossa kerrottiin ettei asialle voi tehdä  mitään että ne vaikuttaa painoon.. Apua ei siis herunut vaan olin ns.oman onnen nojassa. En myöskään jatkanut lääkkeiden syöntiä, enhän halunnut lihoa yhtään enempää. Haaveet lapsesta oli edelleen pinnassa, joka paikassa, joka päivä,ihan aina...

Lokakuussa 2011, aloitin elämäntapa remontin. Tähän päivään mennessä kun tätä kirjoitan on kiloja tippunut 31kg. Toinen polikäynti oli toukokuun alussa, jossa lääkäri (tällä kertaa mies lääkäri) onnitteli painonpudotuksesta ja näytti meidän 'projektille' vihreää valoa. Nyt siis olemme todellakin menossa kohti lapsettomuushoitoja, siis ME? OIKEASTI?  IHAN AIKUISTEN OIKEASTI ME?  Olen käynyt infektioverikokeissa, nyt tulevana perjantaina otetaan alkukierron verikokeet. Ensi viikolla torstaina tai perjantaina on munatorvien aukiolotutkimus ja sitten on mitä? En tiedä. Lääkäri puhui käynnillä hormoneista joita ehkä kerettäisiin kokeilemaan nyt seuraavasta kierrosta ennen polin sulkua. Niin, kyllä, meillä poli on kiinni 3kk ja aukeaa taas syksyllä. :(

Nyt toukokuun 2012 käynnillä lääkäri teki myös ultran jossa näki munasarjat jotka näytti hyviltä,samoin  kohtu oli normaali ja limakalvot ok. Mieskin on tutkimuksissa käynyt, eikä hänen puoleltaan ole mitään estettä. Lääkäri sanoi ettei näe estettä luomu raskautumiselle, vaan kaikki näyttäisi olevan kunnossa, mutta kun aikaa on mennyt suht pitkän aikaa niin pitää asialle tehdä jotain, ihan jo meidänkin kannalta. Se oli helpottavaa kuulla, mutta silti mieltä kalvaa koko ajan että MIKSI? MIKSI? MIKSI? Mieltä painaa myös tämä vuosi sitten löydetty lihaskyhmy,myooma. Tällä hetkellä sen koko on 2x2cm. Lääkärin mukaan ei ole vaikutusta raskautumiseen tai synnytykseen, mutta silti se vaivaa mieltä.  Toisaalta olen onnellinen ettei se ole kohdussa.Mun äidiltä on kohtu poistettu juurikin näiden myoomien takia.  Mä niin toivon ettei se lähtisi kasvamaan :(

Olen toisaalta onnellinen, että ollaan nyt tässä pisteessä. Toisaalta mua ahdistaa asia ihan hirmuisesti. Mulla ei ole juurikaan ketään kelle puhua ja tuntuu ettei kukaan lähipiirissä ymmärrä mitä tässä käydään läpi. Monet sanoo edelleen ettei se lapsi sen takia tule kun sitä yritetään ja toivotaan liikaa. MUTTA KUN TAJUAISITTE ETTEI SE OLE SIITÄ KIINNI! Mä heitin jo vuosi sitten (ekan polikäynnin jälkeen) kirveen kaivoon. Mutta kuulemma ihminen stressaa alitajuntaisesti? Öh? Niinpä kai. Siitähän tää meidän lapsettomuus johtuukin että stressaan alitajuntaisesti.

Onneksi sain eilen postin kautta kirjan 'Ei Kenenkään Äiti' jonka aijon antaa esim.omalle äidilleni luettavaksi. Samaa myös suunnittelin omalle siskolleni, sillä se vois auttaa tätä lähipiiriä ymmärtämään tätä asiaa ja miettimään mitä sitä suustansa päästää. Mutta ne jotka ei tätä ole kokenut itse, käynyt läpi, eivät voi tietää miltä musta tuntuu.


‎*Lapsettomuuden hyväksymisessä tarvitaan uusia harrastuksia, uutta ajateltavaa, aktiivisuutta mutta myös hiljentymistä, aikaa surulle ja luopumiselle. Tarvitaan apua ja tukea muilta ihmisiltä, läheisiltä ja muilta lapsettomilta mutta erityisesti puolisolta ja puolisolle**Tarvitaan paljon aikaa ja kärsivällisyyttä.*